pikkuruista

pikkuruista

torstai 28. toukokuuta 2015

Astiamania

 Toissapäivänä saapuivat kauan odotetut decal-siirtokuvapaperit Aasian maalta. Ensimmäinen tilausyritys ei koskaan päässyt tänne asti, joten odottavan aika oli harmillisen pitkä. Käsistähän se sitten lähti, pitkän odotuksen jälkeen.

Nämä likaisten lautasten kuvat ovat odotelleet tietokoneen säilössä muutaman kuukauden esille pääsyään ja muuttuivat nyt valmiiksi lautasiksi. 

 
 Tiskiharjalle olisi töitä!

 Kokeilin myös vanhan ruostuneen lautasen kuvaa posliinille. Vanhat metalliesineet ovat nukkekotikirppiksen löytöjä ja jäävät lautasen ja leivinuunin kanssa odottelemaan loppusijoituspaikkaa.

 Tämä astiasto on myös kytenyt mielessä pitkään ja pääsi viimein toteutukseen, sievistä sievin Villeroy&Bochin Old Luxembourg. Näitä valmistuikin samalla sutinalla kaksi sarjaa.

Pohjaleimat myös, tottakai! 

 
 Astioiden mallit ja kuvioiden koot ja asettelut eivät toki täysin vastaa esikuvaansa, mutta tarpeeksi ollakseen tunnistettava. 

 Sinivalkoisia tuulimyllylautasia valmistui tusina tilaustyönä ja pari omankin astiakaupan täydennykseksi.






Astiakauppaan päätyi myös pari vanhaa Arabian lautasta.

 Lautaspinnoille siirtyi kannolla istuskelevia tyttöjä...

...ja Beatrix Potterin eläimiä.

Uusi ruusulautaskokeilu.

3 kommenttia:

  1. Kyllä tuollaiset astiat kelpaa kattaa pöytään!

    VastaaPoista
  2. Voihan Veski tuota sun Huussia! ! ! <3

    VastaaPoista
  3. Voi huokaus minkälaisia lautasia :)

    Huussi on itsellänikin. Pitänee varmaan valaista kun näyttä valaistuna täällä tosi houkuttelevalta.

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista